Tessa Gratton - Veritaika

Yritin lukea Veritaian jo viime talvena, mutta silloin en oikein syttynyt kirjalle ja se jäi kesken. Nyt luin kuitenkin Grattonin toisen kirjan, jonka jälkeen päätin palata taas tämän pariin. Vaikka en oikeastaan vieläkään osaa innostua näistä kirjoista, sain ne kuitenkin luettua. Ja ihan mukiinmeneviähän nämä ovat.

Silla Kennicottin isä oli maailman lempein mies. Hän ei mitenkään ole voinut ampua äitiä ja sittn itseään. Ei mitenkään. Mutta kaikki muut uskovat niin, jopa Sillan veli Reese.

     Kaikki muuttuu, kun joku lähettää Sillalle merkillisen muistikirjan täynnä rönsyileviä kaavioita, riimuja ja viisikantoja. Naapuriin muuttaa Nicholas, jonka suudelmat ovat silkkaa sähköä. Sitten vanhempien hautakiveen ilmestyy punaisia merkkejä.

    Kun nuoret alkavat selvittää totuutta, he huomaavat joutuneensa pelottavien voimien pyörteeseen, jossa kukaan ei ole turvassa eikä keneenkään voi luottaa. Vielä pelottavampaa on löytää samat voimat omasta mielestään. On vain annettava vaiston viedä - ja veren ohjata.

Tarinaa kerrotaan sekä Sillan että Nickin näkökulmista ja väliin on mahdutettu myös Josephine Darlyn päiväkirjamerkintöjä menneisyydestä. Päiväkirjamerkinnät avaavat lukijalle hieman veren voimaan ja taikuuteen liittyviä seikkoja. Taikuushan on ihan mielenkiintoista ja sopii hyvin tarinaan, mutta ainakin minulla nousee karvat pystyyn viiltelystä, jota kirjassa on. Eka lukukerta jäi luultavasti tämän takia kesken.

Juoni on pohjimmiltaan onnistunut. Gratton saa harhautettua lukijaa loppupuolella, jolloin sitä alkaa epäilemään vääriä henkilöitä. Tosin minua ei harhautettu niin helposti, koska luin toisen kirjan ennen tätä ensimmäistä. Vaikka kirjoissa onkin eri päähenkilöt, liittyvät tapahtumat jonkin verran yhteen. 

Periaatteessa Veritaika on ihan hyvä kirja ja siinä on vähän jotain uuttakin. Mutta silti kirja lukeutuu siihen valtavirtaan, joka on Twilight-kirjojen myötä syntynyt. Tämäntyyppiset rakkaustarinat menestyvät hyvin, mutta kyllä se rupeaa jo hieman kyllästyttämään ennalta-arvattavuudessaan. Enkä nyt syytä tästä ainoastaan Grattonin kirjaa.

Lukunäyte, s. 8

On mahdotonta tietää, kuka todella on, ennen kuin viettää aikaa yksinään hautausmaalla.

     Hautakivi tuntui kylmältä selkääni vasten. Se painoi ohutta teepaitaa vasten hiestä noruvaa ihoa. Hämärä oli puhdistanut hautausmaan varjoista ja langettanut sen ylle eräänlaisen välitilan: ei ollut sen enempää päivä kuin yö, vaan harmaa, murheellinen hetki. Istuin jalat ristissä ja kirja sylissäni. Allani villinä rehottava ruohikko kätki vanhempieni viimeisen leposijan.

Tessa Gratton - Veritaika (alkup.Blood Magic, 2011), 370 sivua, suomentanut Inka Parpola, WSOY 2011