29. lokakuuta 2012

Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää


Olen ollut jo pitkään tietoinen Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää -kirjasta, mutta aina tuli jätettyä kyseinen teos kirjastoon. Sain syyskuussa Nafisanilta (Yöpöydän kirjat) Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen, jossa minut haastettiin lukemaan kyseinen kirja. Joten päätin sitten lopulta tarttua tähänkin kirjaan, ja hyvä niin.

Samantha Kingstonilla menee elämässään hyvin: hän on nätti, hänellä on huippupoikaystävä ja hän kuuluu koulun parhaisiin piireihin. Yhtenä päivänä kaikki kuitenkin muuttuu hetkessä ja hyvin alkanut päivä jää Samin viimeiseksi. Sam kuitenkin herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä viimeistä päiväänsä uudelleen. Seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka muuttavat Samia ja hänen läheistensä tulevaisuutta. 

Kuin viimeistä päivää on vakuuttava kasvutarina, jossa kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Kirja oli alusta loppuun mukavaa luettavaa ja Samiin oli helppo samaistua. Tarinassa oli yllätyksiä, mutta joitain asioita pystyi myös arvaamaan etukäteen. Muutamat Samin ystävistä jäävät ehkä hieman etäisiksi, mutta enimmäkseen henkilöt on kuvattu hyvin ja niistä saa jonkinlaisen otteen.

Olen iloinen, että luin tämän kirjan, koska siitä jäi päällisin puolin hyvä fiilis. Täytyy siis kiittää Nafisania haasteesta! Minä en tällä kertaa laita haastetta eteenpäin, koska en keksi nyt mitään hyvää kirjaa luettavaksi. Tämä oli kuitenkin mukava haaste ja toivottavasti näitä nähdään jatkossakin.

Lukunäyte s. 74
Tiedän putoavani unessani, vaikka ei olekaan olemassa suuntia, seiniä, puolia tai kattoja vaan kaikkialla pelkkä kylmän ja pimeän tuntu. Minua pelottaa niin että voisin huutaa, mutta kun avaan suun, mitään ei tapahdu, ja mietin että jos vain putoaa ikuisesti eikä ikinä osu mihinkään, onko se silloin enää putoamista?

Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää (alkup. Before I Fall, 2010), 412 sivua, suomentanut Tero Valkonen, WSOY 2010

17. lokakuuta 2012

Lauren Oliver - Pandemonium - rakkaus on kapinaa


Lauren Oliverin dystooppinen Delirium-trilogia alkoi kirjalla Delirium - rakkaus on harhaa. Ensimmäinen kirja oli hyvä, mutta ei ehkä huippu. Toinen osa Pandemonium - rakkaus on kapinaa olikin aivan loistavaa jatkoa sarjalle. Kirja piti otteessaan ja siinä oli tavallisesta poikkeava kerronta, kun tarina eteni ristikkäin nykyhetken ja menneen kanssa.

Delirium päättyi siihen, kun Lena ja Alex olivat ylittämässä raja-aitaa ja pakenemassa Korpeen. Alex ei kuitenkaan päässyt yli, vaan Lena joutui jatkamaan matkaa yksin. Korvessa uusi Lena yrittää unohtaa painajaisensa, aikaisemman elämnsä sekä Alexin. Lena keskittyy työhönsä vastarinnassa jättäen haaveet rakkaudesta sivummalle. Päällisin puolin Lena vaikuttaa järkkymättömältä, mutta hänen sisäinen maailmansa on sekaisin pahemmin kuin koskaan: onko elämällä lupa jatkua ilman Alexia?

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, kirja on jaettu Silloin- ja Nyt-nimisiin kappaleisiin. Menneessä Lena asuu Korvessa uusien ihmisten kanssa ja totutellen uuteen elämäänsä. Siellä häntä ja muita koettelevat nälkä sekä taudit. Nykyhetkessä Lena on soluttautunut vihollisten joukkoon, mutta joutuu yllättäen kaapatuksi Julian-nimisen pojan kanssa. Yhdessä Lena ja Julian onnistuvat kuitenkin pakenemaan sieppaajiltaan, vain kuullakseen totuuden koko operaatiosta.

Lauren Oliver on onnistunut jatkamaan tarinaa hyvin, eikä loppua pystynyt arvamaan ennalta. Minulta ainakin loksahti leuka, kun sain viimeisen sivun luettua. Kolmannesta kirjasta voikin tulla varsin mielenkiintoinen ja on jännittävää nähdä mihin suuntaan henkilöt ajautuvat sekä kuinka vastarinnan lopulta käy. 

Lukunäyte, s. 8
     Vanha Lena olisi pelännyt kuollakseen rouva Fiersteinin kaltaista opettajaa, joka on vanha ja häijy ja muistuttaa sammakon ja pitbull-terrierin risteytystä. Hän on niitä ihmisiä, jotka saavat parantamisen tuntumaan turhalta - on mahdotonta kuvitella, että tuo ihminen pystyisi koskaan rakastamaan, vaikkei presodeeuria olisikaan.
     Mutta myös vanha Lena on kuollut.
     Hautasin hänet.
     Jätin hänet aidan taakse, savu- ja liekkimuurin taakse.

Lauren Oliver - Pandemonium - rakkaus on kapinaa (alkup. Pandemonium, 2012), 295 sivua, suomentanut Marja Helanen, WSOY 2012

Deborah Harkness - Lumottu


Törmäsin tähän kirjaan sattumalta kirjastossa ja kun takakannesta sai verran mielenkiintoisen kuvan, niin pitihän tämäkin lainata. Pitkästä aikaa tuli luettua ihan kunnon paksu kirja. Ja myönnän, että yhtenä yönä venähti nukkumaanmeno, kun oli pakko vaan lukea. 

Kirjan päähenkilö on nuori Diana Bishop, joka on arvostettu historiantutkija sekä tunnetun noitasuvun jälkeläinen. Diana ei suostu käyttämään voimiansa ja kieltäytyy olemasta noita. Hän tutkii alkemiaa puhtaasti tieteen keinoin, mutta löytäessään salaperäisen käsikirjoituksen, joutuu hän turvautumaan magiaan. Vahvoin loitsuin suojattu käsikirjoitus vetää puoleensa muitakin olentoja: noitia, demoneita ja vampyyrejä. Asiasta kiinnostuu myös perinnöllisyystieteilijä Matthew Clairmont, joka on 1500-vuotias vampyyri. Yhdessä Diana ja Matthew joutuvat pakenemaan vainoajiaan Ranskaan ja Yhdysvaltoihin saakka.

Alusta saakka on selvää millainen Matthew'n ja Dianan suhteesta kehittyy, mutta kirja ei ole kuitenkaan suoraan Twilight-kopio. Voisi sanoa, että Lumottu on vähän aikuisempaan makuun, kun mukaan on otettu mielenkiintoisia alkemian ja perinnöllisyyden juttuja. Silti henkilöissä on ärsyttävästi samoja piirteitä kuin Houkutuksessa. Etenkin Matthew muistuttaa liiaksi Edwardia. Mutta jos yhtäläisyyksiin ei takerru, niin kirjasta pystyy nauttimaan.

Kirjan alkupuoli vaikutti lupaavalta ja tarina eteni hyvin. Loppua kohden se tuntui kuitenkin menevän sekavammaksi ja pääasia näytti vähän unohtuvan. Loppu tuntui keskittyvän enemmän Matthew'n ja Dianan suhteesta aiheutuviin ongelmiin kuin käsikirjoitukseen. Kirja loppui kuitenkin sellaiseen kohtaan, että jatkoa olisi odotettavissa. Googlettelun jälkeen löysinkin tiedon, että sarjaan on toinen osa jo englanniksi. Yleisesti ottaen ihan hyvä kirja, joka hyytyi vähän loppua kohti.

Lukunäyte, s. 51
      Kirosin ja oli vähällä pudottaa toisen airon. Oxfordin kaupungin laituri oli lähellä. Oli houkutteleva ajatus, että voisin tehdä laittoman liikkeen ja soutaa joen poikki päästäkseni kumauttamaan vampyyrin komeaa päätä jollakin käteen osuvalla soutukapineella. Suunnitelmaa työstäessäni huomasin, että laiturilla seisoi hoikka nainen jolla oli maalin tahrimat haalarit. Hän poltti tupakkaa ja puhui matkapuhelimeen.
     Näkyä ei ollut helppo yhdistää Oxfordin kaupungin venevajaan.
     Nainen nosti päätään, ja hänen katseensa pisteli ihoani. Demoni. Hänen huulilleen nousi susimainen hymy, ja hän sanoi jotakin puhelimeen.

Deborah Harkness - Lumottu (alkup. A Discovery of Witches, 2011), 644 sivua, suomentanut Helene Bützow, WSOY 2012