Takakannesta:
"On olemassa rohkeuden riimuja. Mutta ei mitään, mikä veisi pois pelon", Jace sanoi. "Pystytkö luomaan sellaisen, Clary?"
Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.
Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin...
Tuhkakaupungin luin ensimmäistä kertaa jo viime syksynä, mutta tämäkin tuli luettua uudelleen viime viikolla. Periaatteessa tykkään tästä enemmän kuin Luukaupungista, mutta periaatteessa en. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta tässä on ehkä muutama plussa enemmän.
Ensimmäisellä lukukerralla tässä häiritsi eniten Claryn ja Jacen vastapaljastunut sisaruus. Silloin se pisti suorastaan vihaksi.Toisella kerralla pystyin ohittamaan sisaruuden ja keskittymään paremmin muihin henkilöihin ja tapahtumiin. Simonin vampyyriksi muuttuminen ei tullut suurena yllätyksenä, koska se on paljastettu jo takakannessa, mikä on vähän tyhmää. Minusta vampyyrin elämä sopii Simonille: hän on oikeastaan kiinnostavampi vampyyrina kuin ihmisenä. Muista henkilöistä mieleen jäivät ihmissusityttö Maia sekä aina niin ihana velho Magnus Bane.
Tapahtumiltaan Tuhkakaupunki ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä. Klaavin ja Inkvisiittorin toiminta on ehkä turhan radikaalia eikä Marysen yhtäkkinen epäluottamus Jacea kohtaan tunnu kovin uskottavalta. Lopun tapahtumat jäivät ehkä vähän puolitiehen. Siellä olisi voinut olla vielä jotain lisää. Yleisesti ottaen kirja on kuitenkin hyvää jatkoa Luukaupungille.
Olen tässä pohtinut, pitäisikö odottaa neljännen kirjan (City of Fallen Angels) mahdollista suomentamista vai lukea se kevään aikana englanniksi. Suommennoksesta ei ainakaan toistaiseksi ole tullut mitään tietoa, joten englanniksi lukeminen varmaan kannattaa. Sarjan viideskin kirja (City of Lost Souls) on tulossa jo keväällä, joten sekin täytyy lisätä luettavien listaan. Kuuleman mukaan Claren toisen sarjan, The Infernal Devices, päätöskirja Clockwork Princess lykkääntyy syyskuuhun 2013. Turhan pitkäksi venyy tämäkin odotus.
Lukunäyte, s. 72
Luke karautti kurkkuaan. "Suurin osa nefileistä käy läpi moniasteisen koulutuksen ennen kuin he saavat merkkejä. En suosittelisi niiden hankkimista ennen kuin olet saanut jonkinlaista opetusta. Ja on tietenkin oma asiasi, haluatko edes mitään sellaista. On kuitenkin yksi asia, joka sinulla pitäisi olla. Jotain mitä jokainen varjometsästäjä tarvitsee."
"Röyhkeä, sietämätön asenne?" Simon ehdotti.
"Steele", Luke sanoi. "Jokaisella varjometsästäjällä pitäisi olla steele."
"Onko sinulla steele?" Clary kysyi yllättyneenä.
Cassandra Clare - Tuhkakaupunki (alkup. City of Ashes, 2008), 399 sivua, suomentanut Terhi Leskinen, Otava 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti