Takakannesta:
Kuusitoistavuotias Evie on aina pitänyt itseään ihan tavallisena nuorena - huolimatta siitä, että hän työskentelee Kansainvälisen paranormaalien hallintaviraston leivissä, hänen ex-poikaystävänsä on keiju, hän on kovaa vauhtia retkahtamassa muodonmuuttajaan ja on kenties ainoa ihminen, joka näkee paranormaalien olentojen lumouksen läpi.
Kaiken lisäksi Evie saattaa olla muinaisen, kaikkien yliluonnollisten tuhoa povaavan ennustuksen keskiössä.
Se siitä normaalista.
Pitkään tuli katseltua tätä kirjaa kaupoissa ennen kuin tartuin siihen. Jostain syystä minulla oli vähän ennakkoluuloja tätä kohtaan, samantyyppisiä kirjoja kun pursuaa joka suunnasta. Mutta Paranormaali yllätti minut. Se tempaisi mukaansa tietynlaisella erilaisuudellaan ja oli hauskaa luettavaa. Vaikka perusjuonikuvio on loppujen lopuksi sama kuin muissakin tämän lajin kirjoissa, oli hienoa lukea täysin uudenlaisista olennoista.
White onkin onnistunut hienosti tuomaan jotain uutta tähän "genreen". Ja hän kirjoittaa hauskalla, vähän ironisellakin tyylillä ja päähenkilöiden lisäksi erityisesti Lish jää mieleen. Plussaa myös siitä, että tämän tarinan tyttö osaa myös ajatella itse, vaikka hänen elämänsä ei ole ollutkaan helppoa.
Paranormaalille on myös jatkoa ja toinen osa Yliluonnollisesti ilmestyy suomennettuna maaliskuussa 2012. Sitä odotellessa siis...
Lukunäyte, s.10
Vampyyri näytti lannistuneelta istuessaan maassa ja tajutessaan vapautensa päättyneen. Ojensin käteni. "Tarvitsetko apua ylös pääsemisessä?" kysyin. Hetken kuluttua hän kurkottautui tarttumaan käteeni. Vedin hänet ylös. Vampyyrit ovat yllättävän kevyitä. Se johtuu siitä, ettei heillä ole lainkaan ruumiin nesteitä. "Minä olen Evie."
"Steve." Luojan kiitos, että hän ei ollut jälleen yksi Vlad. Hän näytti kiusaantuneelta. "Jaa että Bukarestiin? Ei sinulla sattuisi olemaan rahaa junalippuun?"
Kiersten White - Paranormaali (alkup. Paranormalcy, 2010), 342 sivua, suomentanut Terhi Leskinen, Gummerus 2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti