Veronica Roth - Divergent

Huh, blogi on ollut täysin kuolleena lähes koko vuoden, mutta nyt ajattelin taas jakaa ainakin osan lukukokemuksistani tänne. Tänä vuonna on tullut luettua hieman vähemmän ja kaikkea lukemaani en muista. Päivittelin välilehtiä ja lisäsin sinne ne kirjat, jotka muistan lukeneeni kuluneena vuonna. Comebackin ajattelin tehdä esittelemällä teille joululahjaksi saamani kirjasarjan ensimmäisen osan. Tästä sarjasta sain tietää nähtyäni ensimmäisestä kirjasta tehtävän elokuvan trailerin. Elokuva on tulossa ensi keväänä kuten myös suomennos kirjasta. Malttamattomana toivoin joululahjaksi koko sarjan englanniksi.

Divergent on dystooppisen kirjasarjan ensimmäinen osa. Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Beatrice 'Tris' Prior ja tapahtumat sijoittuvat Chicagoon, joka on jakautunut viiteen ryhmään luonteenpirteiden perusteella. Beatricella on edessään valinta, joka muuttaa kaiken. Valintansa jälkeen Tris totuttelee uuteen elämäänsä ja löytää sekä ystäviä että vihollisia. Samalla Trisin on salattava todellinen minänsä, koska totuuden paljastuminen voisi koitua kuolemaksi.

Tulipahan löydettyä loistava kirja-sarja Nälkäpelien jatkoksi. Veronica Roth on yhtä nerokas kuin Suzanne Collins vaikka kirjat eivät olekaan suoraan verrattavissa toisiinsa. Divergent on synkempi ja raaempi, mutta siinä on omat valoisat ja rakastettavat kohtansa. Kuten niin monissa muissakin dystopiakirjoissa, tässäkin on rajoitettu yksilön vapautta ja ihmisiä on lokeroitu. Mutta aina löytyy niitä, jotka eivät sovi näihin asetettuihin lokeroihin ja jotka johtavat järjestyksen hajoamiseen. 

Myös tästä kirjasta löytyy romanttinen puolensa. Se ei kuitenkaan mene siirappiseksi tai häiritseväksi, vaan istuu tarinaan hyvin. Rakastumisen lisäksi myös ystävystymisellä on tärkeä osa kirjassa. Ystävien erottaminen vihollisista on vaikeaa ja joskus ystäväksi luultu voi yllättää. Tämä tuo oman jännittävyytensä kirjaan, koska lukija ei voi olla varma kenestäkään.

Lukunäyte, s. 60

   The boy –Four –looks over his shoulder and shouts, ”First jumper –Tris!”
   A crowd materializes from the darkness as my eyes adjust. They cheer and pump their fists, and then another person drops into the net. Her screams follow her down. Christina. Everyone laughs, but they follow their laughter with more cheering.
    Four sets his hand on my back and says, "Welcome to Dauntless."

Veronica Roth - Divergent, 487 sivua, Katherine Tegen Books 2011

(suom. Outolintu, Otava tammikuu 2014) 

Salla Simukka - Jäljellä

Vaihteeksi kotimaista kirjallisuutta. Muista blogeista olen bongannut Simukan Jäljellä-kirjan muutamaan otteeseen ja kansikuvakin oli niin hieno, että piti tämäkin ottaa luettavaksi. Kirjan ideakin vaikutti hyvältä ja mielenkiintoiselta. Ei kuitenkaan voittanut minua puolelleen, ainakaan täysin.

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, josta tuntuu, ettei hän ole mitään. Koulusa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhä pelkkä Potentiaali. Kotona perhe ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?

Jäljellä on tarina lähitulevaisuuden maailmasta, jossa tavallisuus ei ole mitään. Se on myös mysteeri, joka vyöryttää Emmin eteen suuria kysymyksiä. Mitä on tapahtunut? Kehen voi luottaa? Kuka on ystävä? Uskaltaako rakastua? Kuka lähettelee satuviittauksia ja mitä niillä yritetään sanoa? Jäljellä kertoo yksinäisyydestä, joka on mahdollista murtaa, ja rohkeudesta, joka löytyy pinnan alta. 

Tarina alkaa mielenkiintoisesti ja mukaansatempaavasti. Ajatus muiden ihmisten yhtäkkisestä katoamisesta on kutkuttava. Tapahtumat etenevät kuitenkin aika nopeasti, joten kokonaisuutena kirja on melko lyhyt. Joitain asioita olisi voinut ehkä kuvailla vielä hieman tarkemmin, mutta toisaalta tekstiä ei ole venytetty myöskään turhaan. 

Tarinan edetessä lukijalle esitetään muutamia selityksiä liittyen ihmisten katoamiseen, mutta niille ei saada varmuutta mistään. Loppupuolella voi jo aavistella, että ratkaisu tulee jäämään pimentoon, koska sivut alkavat loppua. Kirja loppuukin hieman ärsyttävästi, kun mikään ei lopulta selviä ja kaikki jää keskeneräiseksi. Hyvin alkanut tarina lässähtää lopulta totaalisesti.

Jäljellä-kirjalle on olemassa pari Toisaalla, jonka pitäisi ilmeisesti selittää aukkokohtia ja tarjota toisenlainen näkökulma tapahtumiin. Kirjojen pituudet huomioiden, en voi ymmärtää miksei tarinoita ole sidottu yhteen kirjaan. Sen verran jäi tarinan keskeneräisyys häiritsemään, että Toisaalla meni varaukseen.

Lukunäyte, s. 46

Emmin teki mieli huutaa ja karjua. Hänen teki mieli paiskata pyöränsä koskeen. Hänen teki mieli seurata pyörän perässä. Hän avasi suunsa kiljuakseen vihansa ja turhautumisensa ulos, mutta ei saanut aikaiseksi pihahdustakaan.

Salla Simukka - Jäljellä, 221 sivua, Tammi 2012

Lauren Oliver - Pandemonium - rakkaus on kapinaa

Lauren Oliverin dystooppinen Delirium-trilogia alkoi kirjalla Delirium - rakkaus on harhaa. Ensimmäinen kirja oli hyvä, mutta ei ehkä huippu. Toinen osa Pandemonium - rakkaus on kapinaa olikin aivan loistavaa jatkoa sarjalle. Kirja piti otteessaan ja siinä oli tavallisesta poikkeava kerronta, kun tarina eteni ristikkäin nykyhetken ja menneen kanssa.

Delirium päättyi siihen, kun Lena ja Alex olivat ylittämässä raja-aitaa ja pakenemassa Korpeen. Alex ei kuitenkaan päässyt yli, vaan Lena joutui jatkamaan matkaa yksin. Korvessa uusi Lena yrittää unohtaa painajaisensa, aikaisemman elämnsä sekä Alexin. Lena keskittyy työhönsä vastarinnassa jättäen haaveet rakkaudesta sivummalle. Päällisin puolin Lena vaikuttaa järkkymättömältä, mutta hänen sisäinen maailmansa on sekaisin pahemmin kuin koskaan: onko elämällä lupa jatkua ilman Alexia?

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, kirja on jaettu Silloin- ja Nyt-nimisiin kappaleisiin. Menneessä Lena asuu Korvessa uusien ihmisten kanssa ja totutellen uuteen elämäänsä. Siellä häntä ja muita koettelevat nälkä sekä taudit. Nykyhetkessä Lena on soluttautunut vihollisten joukkoon, mutta joutuu yllättäen kaapatuksi Julian-nimisen pojan kanssa. Yhdessä Lena ja Julian onnistuvat kuitenkin pakenemaan sieppaajiltaan, vain kuullakseen totuuden koko operaatiosta.

Lauren Oliver on onnistunut jatkamaan tarinaa hyvin, eikä loppua pystynyt arvamaan ennalta. Minulta ainakin loksahti leuka, kun sain viimeisen sivun luettua. Kolmannesta kirjasta voikin tulla varsin mielenkiintoinen ja on jännittävää nähdä mihin suuntaan henkilöt ajautuvat sekä kuinka vastarinnan lopulta käy. 

Lukunäyte, s. 8

     Vanha Lena olisi pelännyt kuollakseen rouva Fiersteinin kaltaista opettajaa, joka on vanha ja häijy ja muistuttaa sammakon ja pitbull-terrierin risteytystä. Hän on niitä ihmisiä, jotka saavat parantamisen tuntumaan turhalta - on mahdotonta kuvitella, että tuo ihminen pystyisi koskaan rakastamaan, vaikkei presodeeuria olisikaan.

     Mutta myös vanha Lena on kuollut.

     Hautasin hänet.

     Jätin hänet aidan taakse, savu- ja liekkimuurin taakse.

Lauren Oliver - Pandemonium - rakkaus on kapinaa (alkup. Pandemonium, 2012), 295 sivua, suomentanut Marja Helanen, WSOY 2012

Pari uutta kirjaa

Hyi, olen ollut ihan liian laiska bloggaaja. Teitä lukijoita on tullut monta lisää, vaikka minun aktiivisuuteni on niin heikkoa. Kesäkuun aikana on tullut luettua tosi vähän. Alkukesästä ostin Ally Condien Rajalla-kirjan ja luin sen. Tämä kakkososa oli kyllä pienoinen pettymys, koska ykkönen oli niin hyvä. Kyllä se tuli vauhdilla luettua, mutta juoni oli kaikin puolin vähän laiha. Ja en oikein innostunut kapinaliikkeestä, jota kirjassa yritettiin löytää. Omaan silmään kapinaliike ei tuntunut eroavan Yhteiskunnasta juuri mitenkään. Sen toimintatavat muistuttivat liiaksi Yhteiskunnan tapoja. Kolmososa on kuitenkin luettava, jos siinä vaikka olisi vähän enemmän vipinää.

Lisäksi tuli luettua jokin aika sitten Nataša Dragnićin kirja Kanssasi aina. Tämä oli vähän kevyempi romanttinen teos, joka oli melko runomainen tyyliltään. Kirjassa oli pääosassa kahden henkilön rakkaus ja suhde, joka sai alkunsa jo lapsuudesta. Runomaisuus näkyi myös toistossa, jota oli paikoin vähän liikaakin. Pääosin ihan mukava kirja, mutta ei se nyt minua liekkeihin saanut.

Eipä sen enempää noista kahdesta kirjasta. Niistä jää nyt pidemmät arviot kirjoittamatta. Tänään hain postista kaksi uutta tuttavuutta. Tilasin Adlibriksesta Cassandra Claren City of Lost Souls -kirjan sekä Beth Revisin A Million Suns -kirjan. Ne ovat siis lukuvuorossa seuraavaksi ja niistä yritän kirjoittaa tänne vähän enemmänkin.

Ally Condie - Rajalla (alkup. Crossed, 2011), 339 sivua, suomentanut Kaisa Kattelus, Tammi 2012

Nataša Dragnić - Kanssasi aina (alkup. Jeden Tag, jede Stunde, 2011), 300 sivua, suomentanut Tiina Hakala, Otava 2012

Lappalainen & Leinonen - Hiekkasotilaat

Vuosi 2308 on kääntymässä loppuunsa. Taivaan ja Metsän välinen selkkaus on kärjistynyt sodankäynniksi, ja taivas värvää joukkoja Raunioista. Sarimin ja Hurian kohtalot kietoutuvat toisiinsa, kun molemmat joutuvat osaksi suurta sotakoneistoa. Ihmiskunnan rippeet ovat päätymässä yhä syvemmälle keskinäiseen vihanpitoon ja juonitteluun. Sodassa näyttää olevan vain häviäjiä.

Koneiden kanssa puhuva Utu matkustaa kaukaiseen itään etsimään juuriaan. Hän haluaa löytää paitsi Tähtien kaupungin myös Rego Matkaajan tarinoiden ja omien kykyjensä alkuperän. Mistä joidenkin harvojen erikoiset kyvyt ovat saaneet alkunsa? Ja miten ennustuskuutio liittyy Euraaniaa ravisteleviin tapahtumiin?

Routasisarusten jatko-osaa Hiekkasotilaat tulikin odotettua ja kyllä minun mielestäni kannatti odottaa. Tämän tyypin suomalaisiin kirjoihin vähän epäluuloisesti suhtautuvana, olen yllättynyt positiivisesti Lappalaisen ja Leinosen kirjojen kohdalla. Hiekkasotilaat jatkoi mielenkiintoista tarinaa onnistuneesti.

Tässä kirjassa kerronta tapahtuu Utun, Hurian ja Sarimin kautta eikä Marras ole enää 'kertojana'. Tarinan maailmaa laajennetaan vielä hieman, kun osa tapahtumista sijoittuu uusille Euraanian alueille. Pieni miinus tulee siitä, että kirjassa hypitään aika paljon edes takaisin, kun välillä siirrytään kauemmas menneisyyteen ja välillä käydään läpi jokin tapahtuma useamman henkilön näkökulmasta katsottuna. Toisaalta tällä tavalla lukija saa paremman otteen henkilöistä.

Erityisesti haluan kehua kirjan henkilöitä, jotka ovat niin inhimillisiä. Heitä ei kaunistella, vaan huonojakin puolia otetaan esille. Henkilöt on siis saatu aidomman oloisiksi.

Odotan mielenkiinnolla sarjan kolmatta osaa, koska Hiekkasotilaissa jouduttiin jo sotaan. En siis osaa yhtään arvata miten seuraavassa kirjassa jatketaan.

Lukunäyte, s. 99

Muinainen oli hiljaa, vaikka yritin maanitella sitä juttelemaan minulle. Se vain lensi päämäärättömästi eteenpäin ja maisemat vaihtuivat alapuolellani. Tiesin, että Utu osasi keskustella metallilinnun kanssa. Utun keskittyneestä katseesta huomasi heti, milloin hän vaihtoi koneen kanssa ajatuksia. Mikä taito se olikaan! Samaan aikaan epäinhimillinen ja kiehtovan ihastuttava.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen - Hiekkasotilaat, 404 sivua, WSOY 2012 

Veronica Rossi - Paljaan taivaan alla

Nuori Aria on elänyt koko elämänsä Haave-nimisessä kaupungissa, suljetussa kapselimaisessa tilassa, jonka ruoka, vesi ja jopa hengitettävä ilma tuotetaan muualla. Kaupungin ihmiset elävät arkeaan virtuaalimaailmassa, jossa fyysinen läheisyys on harvinaista: kaikki elämykset kivuntuntemuksia myöten luodaan keinotekoisesti. Aria ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, aurinkoa, tulenliekkejä tai metsän puita.

Ulkopuolella elävä Perry sen sijaan on kamppaillut aina todellisten ja pelottavien haasteiden kanssa. Vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja rajut eetterimyrskyt ovat arkipäivää sekä Perrylle että hänen heimolleen. Ekologisen katastrofin kokeneessa maailmassa jokainen taistelee olemassaolostaan ja ihmisyyttä mitatataan elämän hinnalla.

Normaalioloissa heidän tiensä eivät olisi koskaan sivunneet toisiaan, mutta yksi painajaismainen ilta piirtää molempien elämänviivat uusiksi. Ariasta ja Perrystä tulee vastentahtoisia liittolaisia ja yhdessä he kohtaavat maailman, jossa kaikki on totta, tunteet paljaita eikä sattumanvaraisuudelle löydy kaavaa.

Veronica Rossin esikoisteos Paljaan taivaan alla on aivan huikean hyvä kirja. Se on Nälkäpelien jälkeen yksi kiehtovimmista kirjoista, joita olen lukenut. Dystooppiset sci-fi -kirjat tuntuvat jyräävän tällä hetkellä valtavalla voimalla. Itse olen ainakin viime aikoina lukenut enemmän hyviä dystopia-kirjoja kuin fantasia-kirjoja. Täytyy kiittää loistavia kirjailijoita, jotka kirjoittavat näinkin nerokkaita tarinoita.

Paljaan taivaan alla oli tavallaan sekoitus Nälkäpeliä, Deliriumia sekä Routasisaruksia. Mutta se oli kuitenkin omanlaisensa kiehtova maailmansa. Plussaa täytyy erityisesti antaa päähenkilöistä ja heidän suuhteensa kehittymisestä. Se poikkeaa tavallisesta ja henkilöt tuntuvat monipuolisemmilta, eivätkä täysin yksiulotteisilta.

Kirja keskittyy suurimmaksi osaksi kehittyneemmän ja "paremman" yhteisön ulkopuoliseen elämään, joka ei ole saanut osaansa uudesta elämästä. Olisin halunnut lukea enemmän siitä, miten päädyttiin kapseleihin ja miksi toiset jäivät ulkopuolelle. Myös itse kapselin elämästä olisi voinut olla vähän lisää tietoa. "Historian" tietämättömyys ei kuitenkaan haitannut lukemista, vaan Rossin maailmasta sai aika hyvän kuvan pelkästään ihmisten suhtautumisesta toisiinsa.

Jonkun verran siis jäi kysymyksiä, että miksi jokin on niin kuin se on, mutta siitä huolimatta Paljaan taivaan alla tempasi mukaansa eikä päästänyt otteestaan. Minulla ainakin jäivät yöunet lyhyiksi, koska lukemista ei pystynyt lopettamaan. Tarina loppui mielenkiintoiseen asetelmaan, joten odotankin jatkoa innolla. Näillä näkymin toinen osa julkaistaan joskus alkuvuodesta 2013.

Lukunäyte, s. 28

     Aria kompuroi polvilleen ja kiristeli hampaitaan kuullessaan pistävän kirkaisun, joka räjähti hänen korvissaan. Hän ei nähnyt mitään. Hän pyyhki sameutta silmistään, ja hänen jalkansa vapisivat, kun hän nousi seisomaan . Pauhaavia lieskoja vasten hän näki muukalaisen, joka astui aukiolle. Mies oli paidaton, mutta missään tapauksessa hän ei ollut Bane tai Kaiku.

     Hän oli aito villi.

 Veronica Rossi - Paljaan taivaan alla (alkup. Under the Never Sky, 2012), 362 sivua, suomentanut Inka Parpola, WSOY 2012

Ally Condie - Tarkoitettu

Takakannesta:

"Nähdessäni Kyn kasvojen välähtävän edessäni niin nopeasti etten edes erottanut hänen silmiensä väriä, ainoastaan niiden tummuuden hänen katsoessaan minuun, ihmettelin: Sinäkö se olet?"

17-vuotias Cassia elää tulevaisuuden maailmassa, uudessa uljaassa Yhteiskunnassa. Elämä siellä on täydellisen säänneltyä. Yhteiskunta päättää, mitä ihmiset syövät, kuinka he pukeutuvat, missä he työskentelevät, milloin he kuolevat. Ja kun kansalaiset täyttävät 17, Yhteiskunta esittelee heille myös heidän tulevan kumppaninsa. 

Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu poika on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmin tutkii saamaltaan mikrokortilta Xanderin tietoja, ruudulle ilmestyvät Kyn, toisen tutun pojan kasvot. 

Kyn kuvan nähtyään Cassia alkaa kyseenalaistaa asioita. Entisen mallikansalaisen sokea usko Yhteiskuntaan säröilee. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani, täydellinen Xander vai houkutteleva, salaperäinen Ky? Kenen kanssa Yhteiskunta haluaa hänen menevän naimisiin? Ja onko sillä väliä? Uskaltaisiko Cassia uhmata sääntöjä ja valita itse?

Tarkoitettu on pakahduttava kielletyn rakkauden kuvaus ja taidokkaasti rakennettu tarina. Romanissa on samastuttavat, koskettavat päähenkilöt sekä myös kaunis sanoihin ja kirjoittamiseen liittyvä ulottuvuus. Huiman kansainvälisen läpimurron tehnyt teos aloittaa tulevaisuuden maailmaan sijoittuvan trilogian!

Uusintalukeminen jatkui tälläkin viikolla ja alkuviikosta vuorossa oli Tarkoitettu. Tämä kirja tuli luettua ensimmäisen kerran viime syksynä ja ihastuin siihen jo silloin. Condie on luonut kauniin ja koskettavan tarinan, jossa pohditaan yksilönvapautta sekä sanojen ja tekojen merkitystä. Kirja pääsikin suosikkieni joukkoon. 

Tarkoitettu on hieman hidastempoisempi, eikä siinä ole juurikaan jännitystä ja vauhtia, joten kirja ei välttämättä kaikille maistu. Pehmeä kerronta kuitenkin vetosi minuun ja kirja piti otteessaan. Cassian kehittyvä rakkaus on kaunista luettavaa ja kirjassa esiintyvät runot ovat kiinnostava yksityiskohta. Yhteiskunta jää vähemmälle käsittelylle, mutta se ei vaivannut minua.

Condie lopettaa Tarkoitetun surullisesti, josta seuraa muutoksia Cassian elämään. Kyseessä on onneksi trilogia, joten jatkoa on luvassa vielä kahden kirjan verran. Toinen osa Rajalla ilmestyy suomeksi alkukesästä. Kolmas osa on näillä näkymin tulossa englanniksi marraskuussa 2012.

Lukunäyte, s. 50

Nyt kun tuijotan tungosta edessäni, tunnen samaa helpotusta ja huojennusta nähdessäni tutut kasvot, ihmisen josta tähän hetkeen asti olen ollut hirveän huolissani. Ihmisen, jonka kai kuvittelin hukkuneen tai kaatuneen tai painuneen pinnan alle niin etten enää koskaan näkisi häntä.

    Ky Markham on täällä ja katsoo suoraan minuun.

    Mitään ajattelematta astahdan eteenpäin. Silloin tunnen, että tallaan jotain rikki.

Ally Condie - Tarkoitettu (alkup. Matched, 2010), 326 sivua, suomentanut Kaisa Kattelus, Tammi 2011

Lappalainen & Leinonen - Routasisarukset

Takakannesta:

"Marras ei ollut syyllinen. Marien kuolema oli vahinko. Jonain päivänä minä seuraisin veljeäni."

2300-luvulla ihmiskunta on jo lähes tuhonnut itsensä: rauniokaupunkeja, romua tulvivia kaatopaikkoja ja bioterrori-iskun saastuttamia maa-alueita... 

Laakson alueelle 2-vuotiaana adoptoitu Utu on erilainen kuin muut sen asukkaat. Asioita ja tapoja kyseenalaistavalla tytöllä on outo taipumus ymmärtää ammoin hylättyjä koneita. Kun Utun kasvatti-isä Booris yrittää sälyttää vanhimmalle lapselle uskotun vastuun perheestä, Utu päättää paitsi etsiä rakkaansa myös selvittää omaan biologiseen syntyperäänsä liittyvät salaisuudet.

Routasisarukset-sarjan aloitusosa sisältää kiehtovaa pohdintaa yksilön vapauksista, vallan kuristavista rakenteista, elämän jatkuvuudesta ja biotekniikan mahdollisuuksista. Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen tyylipuhdas kotimainen dystopiaromaani vertautuu teemojensa osalta Ursula K. Le Guinin kantaaottaviin teoksiin. 

En ole aikoihin lukenut juurikaan kotimaista kirjallisuutta, joten tartuin Routasisarukset-kirjaan mielenkiinnolla mutta hieman epäillen. Kirja ei kuitenkaan ollut minulle pettymys, vaan se yllätti positiivisesti. Tulevaisuuden maailma oli luotu taidokkaasti ja sen yhteiskunta tuntui uskottavaltakin. Ja sain jälleen lukea kiehtovista henkilöistä, mikä on aina plussaa.

Minulla meni jonkin aikaa ennen kuin pääsin kärryille Routasisarusten maailmasta ja tavoista. Kirjan alku eteni muutenkin hieman hitaanpuoleisesti. Sitkeän lukemisen jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua ja tarina tempasi mukaansa. Dystopia ja sci-fi -piirteiden lisäksi Lappalainen ja Leinonen ovat lisänneet mukaan taikuutta ja ralentaneet tarinan fantasiatyyppisen ennustuksen ympärille. Taikuus sopii moitteettomasti kirjaan, joten siitä ei ole haittaa.

Routasisarusten loputtua jäin kaipaamaan lisää ja sitä on onneksi luvassa. Odotankin innolla, mitä aikuistunut Utu kohtaa seuraavassa kirjassa. Utun lisäksi kiinnostaa myös muiden henkilöiden kohtalo ja koko yhteisön käy. Sarjan toinen osa Hiekkasotilaat ilmestyy toukokuussa 2012. Mainittakoon myös, että Routasisarukset oli vuonna 2011 Finlandia Junior -ehdokas.

Lukunäyte, s.9

Junan oli määrä saapua joskus iltapäivällä, joten olimme tulleet jo puoliltapäivin asemalle odottamaan. Vain pieni valokyltti kertoi, että olimme juna-asemalla. Kyltissä hehkui koukeroisin kirjaimin kaupunkimme nimi, Laakso. Aseman rakennukset oli koristeltu muovipunoksin, joita lapset olivat askarrelleet edellisviikon kaatopaikkasaaliin löydöksistä. Istuin parimetrisen kivenlohkareen harjalla ja katselin niitylle ja rakennusten eteen levittäytyneitä ihmisiä. Monilla oli mukana vilttejä, muovista ommeltuja päivänvarjoja ja eväitä, ja he istuivat perhekunnittain nauttimassa auringon lämmöstä.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen - Routasisarukset, 398 sivua, WSOY 2011

Nälkäpeli-elokuva

Nälkäpeli-trilogia nähdään pian myös valkokankaalla. Ensimmäinen osa saa ensi-iltansa 23. maaliskuuta, ja ainakin minä olen innoissani leffaversiosta. Pidetään peukut pystyssä, etteivät tekijät epäonnistu elokuvasovituksessa, niin kuin joidenkin kirjan pohjalta tehtyjen leffojen kohdalla on käynyt. Lisäksi ikärajaksi on laitettu K-13, joten sovituksesta ei pitäisi tulla liian pehmoa. :)

Ainakin näyttelijävalinnat antavat odottaa hyvää. Katnissin rooliin valittu Jennifer Lawrence huomioitiin vuosi sitten parhaan näisnäyttelijän Oscar-ehdokkuudella hänen roolistaan elokuvassa Winter's Bone. Peetaa näyttelevä Josh Hutcherson nähtiin vuonna 2010 elokuvassa The Kids Are All Right, joka oli ehdolla neljässä kategoriassa 83. Oscar-gaalassa. Lisäksi Nälkäpelissä nähdään mm. Woody Harrelson (Haymitch), Liam Hemsworth (Gale), Elizabeth Banks (Effie Trinket) sekä Lenny Kravitz (Cinna).

Nälkäpelin ohjaa Gary Ross, joka tunnetaan mm. elokuvista Pleasantville ja Seabiscuit. Käsikirjoittajina toimii kirjatkin kirjoittanut Suzanne Collins sekä Billy Ray. Koska Collins on mukana elokuvan teossa, voimme varmasti luottaa jonkin verran siihen, että leffa pysyy uskollisena kirjalle. 

Toinen osa Vihan liekit on näillä näkymin saamassa ensi-iltansa 22.11.2013. Tiukan aikataulun vuoksi käsikirjoittajaksi on nimetty Simon Beaufoy, kun alunperin Collinsin ja Rayn piti jatkaa. Beaufoy palkittiin Oscarilla Slummien miljonääri -elokuvan käsikirjoituksesta ja hän oli käsikirjoittajana myös elokuvassa 127 tuntia.

Suzanne Collins - Nälkäpeli-trilogia

Tammikuu on kulunut aiemmin luettuja kirjoja uusiessa, kun en ole vielä löytänyt mitään uutta luettavaa. Nälkäpeli-kirjat luin siis ensimmäistä kertaa vuosina 2009-2010. Päätin ottaa ne jälleen uudelleen luettavaksi maaliskuussa ilmestyvän elokuvan kunniaksi. Ja näitähän lukee mielellään useampaan kertaan, kun ovat yksiä suosikeistani.

Nälkäpelissä parasta on aina ollut sen erilaisuus. Collins on kehittäny täysin uudenlaisen maailman ja luonut sinne uskottavan tarinan. Ensimmäisessä kirjassa keskitytään ainoastaan itse Nälkäpeliin, joka saa lopulta aikaan kipinän kapinalle. Tarina muuttuu synkemmäksi Vihan liekeissä, jossa Katnissin pitäisi yrittää korjata aiheuttamansa vahingot. Matkijanärhessä pääosassa on kapinallisten sota Capitolia vastaan, mikä tekee kirjasta kahta ensimmäistä paljon synkemmän. Nälkäpeli koskettaa, tempaa mukaansa ja herättää tunteita vihasta rakkauteen. 

Nälkäpelin viehättävyyttä lisää sen onnistuneesti kuvatut henkilöt. Collins on tehnyt kaikista henkilöistä, myös sivuhenkilöistä, kiinnostavia persoonia, eikä ketään ole jätetty "keskeneräiseksi". Katnissin tulisuuteen, Peetan myötätuntoisuuteen ja jopa Haymitchin rappeutuneisuuteen on helppo samaistua. Tärkeintä on tietenkin jokaisen henkilön uskottavuus. 

Vaikka sarjan kaikki kirjat ovatkin loistavia, on oma suosikkini Vihan liekit. Jostain syystä 'ihastuin' kirjan kelloareenaan, joka on nerokas. Lisäksi tässä kirjassa esitellään niin paljon uusia henkilöitä, jotka tuovat lisää väriä tarinaan. Kaikki kolme kirjaa ovat myös saaneet minut itkemään, mutta etenkin Matkijanärhessä muutaman henkilön kuolemat surettivat minua. Nälkäpeli on varmasti sarja, josta puhutaan jonain päivänä klassikkona. Ainakin minä nimeäisin sen tulevaksi klassikoksi.

Suzanne Collins - Nälkäpeli-trilogia

1. The Hunger Games (2008) - Nälkäpeli (2009), 335 sivua

2. Catching Fire (2009) - Vihan liekit (2010), 354 sivua

3. Mockingjay (2010) - Matkijanärhi (2010), 362 sivua

Suomentanut Helene Bützov, WSOY

Kaksi ensimmäistä kirjaa on saatavana myös pokkarina.

Mary E. Pearson - Kuka on Jenna Fox?

Takakannesta:

17-vuotias Jenna herää vuoden kestäneestä koomasta ja aloittaa hitaan toipumisen auto-onnettomuudesta. Hänellä ei ole muistikuvia ajasta ennen kolaria. Uudessa syrjäisessä kodissaan Jenna katsoo kotivideoita aiemmasta elämästään, mutta ei tunnista itseään. Onko kuvaruudun henkilö todella hän?

Pikkuhiljaa Jenna alkaa muistaa. Muistojen mukana tulevat kysymykset, joihin kukaan ei halua vastata. Mitä onnettomuudessa ja sen jälkeen oikein tapahtui?

Kuka on Jenna Fox? on lähitulevaisuuteen sijoittuva, ajatuksia herättävä kuvaus aikuistuvasta, itseään etsivästä tytöstä. Identiteetin haurautta, geeniteknologian kehitystä ja ihmisyyden rajoja peilaava tarina vie yhdenlaiseen mahdolliseen todellisuuteen, joka voi olla lähempänä kuin aavistammekaan.

Pearsonin teoksessa pohditaan ihmisyyttä ja identiteettiä; missä kulkee raja? Kirjan aihe onkin melko ajankohtainen teknologian ja lääketieteen kehittymisen myötä. Teos sai ainakin minut miettimään oikean ja väärän häilyvää rajaa sekä esimerkiksi kloonaamiseen liittyvää eetisyyttä.

Tarinan päähenkilöön, Jennaan, ja hänen kasvutarinaansa on helppo samaistua. Muut henkilöhahmot jäävätkin etäisemmiksi, mutta tässä kirjassa se ei haittaa. Kirjassa oli hieman yllättäviäkin juonikäänteitä, joten kaikki ei ollut ennalta-arvattavissa. Loppuun olisin kaivannut vielä vähän lisää ja minulle jäi ainakin yhden henkilön kohtalosta kysymyksiä.

Lukunäyte, s. 7

Ennen minä olin joku.
     Joku, jonka nimi oli Jenna Fox.
     Niin minulle on kerrottu. Olen silti muutakin kuin pelkkä nimi. Muutakin kuin mitä ne kertovat. Muuta kuin tiedot ja tilastot, joita ne tuputtavat. Muuta kuin kuvat ja videot, joita joudun katsomaan.
    Jotakin muuta. Kun vain tietäisin, mitä.

Mary E. Pearson - Kuka on Jenna Fox? (alkup. The Adoration of Jenna Fox, 2008), 277 sivua, suomentanut Arja Kantele, WSOY 2010

Loppuun ps. Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi tänään kaksi uutta suomennosta. Kat Fallsin Vastavirta (varasin tämän jo kirjastosta) ja Becca Fitzpatrickin Riitasointu (jota ei harmikseni ainakaan vielä löydy kirjastosta). Ja ensi vuoden maaliskuussa ilmestyvälle Nälkäpeli-elokuvalle on saatu traileri, vilkaiskaapa sitä!