Jamie McGuire - Walking Disaster

Luin viime keväänä Jamie McGuiren kirjan Beautiful Disaster ja pidin kirjasta paljon. Kyseinen kirja kertoi Abbysta ja hänen elämänsä muuttumisesta, kun hän tapasi Travisin. Walking Disaster kertoo saman tarinan, mutta Travisin näkökulmasta. 

Lykkäsin tämän toisen kirjan lukemista melko pitkään, koska en ajatellut sen tuovan paljoakaan uutta jo hyvään tarinaan. Mutta kun kirjakaupassa ei ollut hakemiani kirjoja alennuksessa, päätin ostaa tämän vaikka se ei alennuksessa ollutkaan. Vaikka tarina olikin jo tuttu, onnistui Walking Disaster syventämään sitä melko hyvin. Tässä oli myös muutamia uusia juttuja, johtuen näkökulman vaihdoksesta ja joitain toisia kohtia ei käyty läpi yhtä tarkasti kuin aikaisemmassa kirjassa.

Jo ensimmäistä kirjaa lukiessa kävi selväksi, kuinka myrskyisä ja mahdottoman tuntuinen Abbyn ja Travisin suhde oli. Aina kun asiat näyttivät menevän parempaan suuntaan, tuli vastaan uusi ristiriita tai erimielisyys hahmojen kesken. Parhaimmillaan suhde oli kuitenkin intohimoinen ja romanttinen. Lukiessaan tarinaa Travisin näkökulmasta on helpompi ymmärtää, miksi hän päätyy joihinkin ratkaisuihinsa ja toisaalta tuskalliseempaa seurata Abbyn loittonemista vaikeimpina hetkinä. 

Walking Disaster on edeltäjänsä tavoin vahva alusta loppuun. Pää- ja sivuhenkilöt ovat ihastuttavan monimutkaisia luonteeltaan. Vaikka tarina ei olekaan aivan ennalta arvaamaton, jos on lukenut aikaisemman kirjan, osaa Travis kertojana kuitenkin yllättää. Pidin tästä kirjasta ihan yhtä paljon, kuin alkuperäisestäkin ja voin kyllä ehdottomasti suositella kaikille romantiikannälkäisille. Kummankaan osan suomennoksesta en löytänyt mitään tietoa, mutta kirjat oli helppo lukea englanniksikin.

Lukunäyte, s. 128

    I opened the door and set her things on the corner of the sink, looking to the floor. "I was mad. I heard you spitting out everything that's wrong with me to America and it pissed me off. I just meant to go out and have a few drinks and try to figure some things out, but before I knew it, I was piss drunk and those girls..." I paused, trying to keep my voice from breaking. "I woke up this morning and you weren't in bed, and when I found you on the recliner and saw the wrappers on the the floor, I felt sick."

Jamie McGuire - Walking Disaster, 433 sivua, Simon & Schuster UK 2013

Veronica Roth - Divergent

Huh, blogi on ollut täysin kuolleena lähes koko vuoden, mutta nyt ajattelin taas jakaa ainakin osan lukukokemuksistani tänne. Tänä vuonna on tullut luettua hieman vähemmän ja kaikkea lukemaani en muista. Päivittelin välilehtiä ja lisäsin sinne ne kirjat, jotka muistan lukeneeni kuluneena vuonna. Comebackin ajattelin tehdä esittelemällä teille joululahjaksi saamani kirjasarjan ensimmäisen osan. Tästä sarjasta sain tietää nähtyäni ensimmäisestä kirjasta tehtävän elokuvan trailerin. Elokuva on tulossa ensi keväänä kuten myös suomennos kirjasta. Malttamattomana toivoin joululahjaksi koko sarjan englanniksi.

Divergent on dystooppisen kirjasarjan ensimmäinen osa. Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Beatrice 'Tris' Prior ja tapahtumat sijoittuvat Chicagoon, joka on jakautunut viiteen ryhmään luonteenpirteiden perusteella. Beatricella on edessään valinta, joka muuttaa kaiken. Valintansa jälkeen Tris totuttelee uuteen elämäänsä ja löytää sekä ystäviä että vihollisia. Samalla Trisin on salattava todellinen minänsä, koska totuuden paljastuminen voisi koitua kuolemaksi.

Tulipahan löydettyä loistava kirja-sarja Nälkäpelien jatkoksi. Veronica Roth on yhtä nerokas kuin Suzanne Collins vaikka kirjat eivät olekaan suoraan verrattavissa toisiinsa. Divergent on synkempi ja raaempi, mutta siinä on omat valoisat ja rakastettavat kohtansa. Kuten niin monissa muissakin dystopiakirjoissa, tässäkin on rajoitettu yksilön vapautta ja ihmisiä on lokeroitu. Mutta aina löytyy niitä, jotka eivät sovi näihin asetettuihin lokeroihin ja jotka johtavat järjestyksen hajoamiseen. 

Myös tästä kirjasta löytyy romanttinen puolensa. Se ei kuitenkaan mene siirappiseksi tai häiritseväksi, vaan istuu tarinaan hyvin. Rakastumisen lisäksi myös ystävystymisellä on tärkeä osa kirjassa. Ystävien erottaminen vihollisista on vaikeaa ja joskus ystäväksi luultu voi yllättää. Tämä tuo oman jännittävyytensä kirjaan, koska lukija ei voi olla varma kenestäkään.

Lukunäyte, s. 60

   The boy –Four –looks over his shoulder and shouts, ”First jumper –Tris!”
   A crowd materializes from the darkness as my eyes adjust. They cheer and pump their fists, and then another person drops into the net. Her screams follow her down. Christina. Everyone laughs, but they follow their laughter with more cheering.
    Four sets his hand on my back and says, "Welcome to Dauntless."

Veronica Roth - Divergent, 487 sivua, Katherine Tegen Books 2011

(suom. Outolintu, Otava tammikuu 2014) 

Beth Revis - Shades of Earth

Hieman on ollut kiireistä töiden kanssa, joten lukeminen on ollut hidasta. Tammikuun lopulla sain luettua viimeisen osan Revisin Across the Universe -trilogiasta. Loistava sarja sai arvoisensa päätöksen ja nautin kirjasta paljon. Toivottavasti saamme lukea lisää Revisin tekstiä tulevaisuudessa.

Viimeistä edeltävässä kirjassa A Million Suns (suom. Miljoona aurinkoa, saatavilla nyt) Amy, Elder ja osa Godspeedin väestä ovat päättäneet lähteä kohti uutta planeettaa. Shades of Earth jatkuu suoraan siitä, missä edellinen kirja loppui. Laskeutuminen uudelle planeetalle ei onnistu täysin, vaan joku tai jokin yrittää häiritä sitä. Uuden maan kauniin ulkokuoren takna piilee jotain vaarallista.

Amy saa vihdoinkin sulattaa vanhempansa ja muut jäädytetyt, mutta Maassa syntyneiden ja Elderin väellä on vaikeuksia luottaa toisiinsa. Planeetalla elävien hirmupetojen lisäksi siellä on asunut tai asuu edelleen muitakin olentoja. Kun ihmisiä alkaa kuolla, Amy ja Elder huomaavat taas olevansa tekemisissä Phyduksen kanssa.

Tässä kirjassa oli mukana enemmän jännitystä kuin edellisissä osissa, ja ehkä jopa hieman kauhuakin. Kirjassa on kunnon scifi-meininkiä, kun kaikki outoudet tuntuvat viittaavaan alieneihin. Alkuun ajatus alieneista ei oikein tuntunut sopivan tähän sarjaan, mutta tarinan edetessä se unohtui. Trilogian kaikissa kirjoissa on ollut mukana vallanahneita hahmoja ja ihmisten välillä on riittänyt ristiriitoja. Tässä kirjassa vastakkain ovat Maassa syntyneet ja aluksella syntyneet.

Amyn ja Elderin rakkaus on kehittynyt aiemmissa osissa hitaasti, missä Revis poikkeaa monesta muusta kirjailista. Mukavaa vaihtelua, kun päähenkilöt eivät ole umpirakastuneita ensimmäisestä kirjasta asti. Viimeisessä osassa heidän suhteensa on enemmän esillä, mutta se ei mene yli. Se on kaunista ja lopussa lähes sydäntäsärkevää, jos näin voi sanoa. 

Lukunäyte, s. 1

"Wait," I say, my heart clenching.

     Elder's finger hovers over the launch button. He glances up at me, and I can see the worry in his eyes, creasing the corners and making him look old and sad. The planet shines through the honeycombed glass in front of us - blue and green and white and sparkling and everything I have ever wanted. But the emotion twisting my stomach is fear.

     Terror.

     "Are we ready for this?"

Beth Revis - Shades of Earth, 369 sivua, Razorbill 2013

Uusi vuosi lähestyy

Joulu vietetty ja vuosi 2012 lähenee loppuaan. Blogi on ollut hiljaiselolla, mutta eipä ole tullut luettuakaan. Marras- ja joulukuun vaihteessa luin Salla Simukan kirjan Toisaalla. Kyseinen kirja ei oikein vaikuttanut. Se selitti edeltäjänsä tapahtumia, mutta koko tarinasta olisi varmasti voinut rakentaa kiehtovammankin. Kirjaa vaivasi sen lyhyys ja liian aikaisin paljastunut totuus.

Lisäksi luin David Nichollsin kirjan Kaikki peliin. Tämä kirja oli hauska ja mukavan erilainen verrattuna kirjoihin joita yleensä luen. Kirjan päähenkilöön oli helppo samaistua ja kaikki hänen epäonnistumisensa herättivät lukijassa myötätuntoa. Elämä ei aina ole niin helppoa kuin mitä voisi luulla. Kirjasta on myös tehty elokuva, jonka katsoin. Elokuvassa oli muutamia poikkeavia yksityiskohtia, mutta se oli kirjan tavoin viihdyttävä ja plussaa tulee pääosaa näytelleestä James McAvoysta, joka on aivan ihana.

Joulupukin mukana tuli tänä vuonna kaksi uutta kirjaa. Tällä hetkellä luen Moira Youngin kirjaa Blood Red Road. Tästä kirjasta on tulossa myös suomennos (Julma maa) ensi huhtikuussa. Toinen lahja oli Christopher Paolinin kirja Perillinen. Ennen kuin tartun Paolinin kirjaan, on minun tosin luettava aikaisemmat sarjan osat, koska olen lukenut niistä vain ensimmäisen kokonaan. 

Ensi vuonna onkin taas tulossa monia odotettuja kirjoja sekä englanniksi että suomeksi. Ja moni niistä on tulossa jo alkuvuodesta. Alla on jatko-osia joita itse odotan innolla. Tuleva vuosi näyttää, mitä uusia tuttavuuksia löytyy. Mitä kirjoja te odotatte?

- Veronica Rossi - Through the Ever Night (tammikuu 2013, suom. toukokuu 2013)

- Beth Revis - Shades of Earth (tammikuu 2013)

- Becca Fitzpatrick - Loppusoitto (helmikuu 2013)

- Lauren Oliver - Requiem (maaliskuu 2013)

- Cassandra Clare - Clockwork Princess (maaliskuu 2013)

- Kiersten White - Loputtomasti (huhtikuu 2013)

- Ally Condie - Perillä (toukokuu 2013)

- Eija Lappalainen & Anne Leinonen - Konejumalat (toukokuu 2013)

Laini Taylor - Karou, savun tytär

Tähän kirjaan kiinnitin huomioni jo kirjakaupassa, mutta oli sen verran hintava, että päätin etsiä kirjastosta. Kirja oli paksuudestaaan huolimatta melko nopealukuinen. Tarina oli mielenkiintoinen ja siinä oli omat juttunsa, jotka erottavat sen muista samantyyppisistä kirjoista. Ja jatkoakin pitäisi olla tulossa.

Karou opiskelee Prahan taidekoulussa ja hengaa kahviloissa kuten kuka tahansa nuori. Mutta Karou ei ole tavallinen tyttö. Hän osaa puhua kahtakymmentä kieltä ja on loistava piirtäjä, jonka luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia.

     Muut eivät tiedä, että kimeerit ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on käärme vyötäisistä alaspäin ja nainen vyötäisistä ylöspäin; Yasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen firma on Karoun koti. Ihmeellistä kyllä, ihmiset näyttävät kimeerien silmissä vajavaisilta, sillä tavallinen keho ilman muilta lajeilta lainattuja ominaisuuksia on heidän mielestään hukattu mahdollisuus.

     Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla matkoilla ympäri maailmaa. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian rakastuneensa palavasti.

Laini Taylor on luonut hyvät asetelmat tarinalleen sijoittamalla sen muualle kuin Yhdysvaltoihin ja tuomalla mukaan uudenlaisia olentoja: kimeerejä. Kimeerit ovat mielenkiintoisia, mutta minun oli vaikea kuvitella niitä päässäni. Ja tästä kirjasta tuskin tulee elokuvaversiota ihan heti, koska uskottavien kimeerien luonti voi olla haastavaa. Kimeerien lisäksi mukana on enkeleitä sekä kokonaan toinen maailma.

Kimeerien ja enkelien vastakkainasettelu on kiehtova ja onnistunut. Lukijan on vaikea päättää kummalla puolella itse olisi, koska molemmilla lajeilla on hyvät ja huonot puolensa. Kumpikaan lajeista ei siis selkeästi ole hyvän ja oikean asian puolella.

Rakkaustarina jää melko kevyeksi eikä se saa lukijaa haukkomaan henkeänsä. Piristävää on kuitenkin se, että rakkauden takana on hieman erilaiset taustat ja kirjan loppupuolella paljastuu, missä Karoun ja Akivan välisen rakkauden juuret ovat. Karoun ja Akivan yhteinen menneisyys on melko ennalta-arvattava, kun sinne asti päästään.

Karoun kimeeriperheen kohtalo jää ehkä hieman avoimeksi eikä tässä kirjassa lopulta mennä toiseen maailmaan heitä kunnolla etsimään. Kirja kuitenkin loppuu kyseisen matkan alkuun, joten ehkä seuraavassa kirjassa selviää enemmän. Jatko-osa on ilmeisesti ilmestynyt hiljattaina englanniksi, joten suomennosta on odoteltava vielä. Pohjimmiltaan Karou, savun tytär oli oikein mukava luettava.

Lukunäyte, s. 20

     Karou kohautti harteitaan, sitaisi tukkansa harottavaksi nutturaksi ja työnsi siveltimen sen läpi, jotta se pysyisi niskassa. Hänen tukkansa todellakin kasvoi päänahasta kirkkaan ultramariininsinisenä kuin juuri tuubista puristettu maali, mutta hän kertoi siitä aina vinosti hymyillen, aivan kuin olisi suoltanut päättömyyksiä.

Laini Taylor - Karou, savun tytär (alkup. Daughter of Smoke and Bone, 2011), 538 sivua, suomentanut Helene Bützow, Tammi 2012 

Salla Simukka - Jäljellä

Vaihteeksi kotimaista kirjallisuutta. Muista blogeista olen bongannut Simukan Jäljellä-kirjan muutamaan otteeseen ja kansikuvakin oli niin hieno, että piti tämäkin ottaa luettavaksi. Kirjan ideakin vaikutti hyvältä ja mielenkiintoiselta. Ei kuitenkaan voittanut minua puolelleen, ainakaan täysin.

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, josta tuntuu, ettei hän ole mitään. Koulusa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhä pelkkä Potentiaali. Kotona perhe ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?

Jäljellä on tarina lähitulevaisuuden maailmasta, jossa tavallisuus ei ole mitään. Se on myös mysteeri, joka vyöryttää Emmin eteen suuria kysymyksiä. Mitä on tapahtunut? Kehen voi luottaa? Kuka on ystävä? Uskaltaako rakastua? Kuka lähettelee satuviittauksia ja mitä niillä yritetään sanoa? Jäljellä kertoo yksinäisyydestä, joka on mahdollista murtaa, ja rohkeudesta, joka löytyy pinnan alta. 

Tarina alkaa mielenkiintoisesti ja mukaansatempaavasti. Ajatus muiden ihmisten yhtäkkisestä katoamisesta on kutkuttava. Tapahtumat etenevät kuitenkin aika nopeasti, joten kokonaisuutena kirja on melko lyhyt. Joitain asioita olisi voinut ehkä kuvailla vielä hieman tarkemmin, mutta toisaalta tekstiä ei ole venytetty myöskään turhaan. 

Tarinan edetessä lukijalle esitetään muutamia selityksiä liittyen ihmisten katoamiseen, mutta niille ei saada varmuutta mistään. Loppupuolella voi jo aavistella, että ratkaisu tulee jäämään pimentoon, koska sivut alkavat loppua. Kirja loppuukin hieman ärsyttävästi, kun mikään ei lopulta selviä ja kaikki jää keskeneräiseksi. Hyvin alkanut tarina lässähtää lopulta totaalisesti.

Jäljellä-kirjalle on olemassa pari Toisaalla, jonka pitäisi ilmeisesti selittää aukkokohtia ja tarjota toisenlainen näkökulma tapahtumiin. Kirjojen pituudet huomioiden, en voi ymmärtää miksei tarinoita ole sidottu yhteen kirjaan. Sen verran jäi tarinan keskeneräisyys häiritsemään, että Toisaalla meni varaukseen.

Lukunäyte, s. 46

Emmin teki mieli huutaa ja karjua. Hänen teki mieli paiskata pyöränsä koskeen. Hänen teki mieli seurata pyörän perässä. Hän avasi suunsa kiljuakseen vihansa ja turhautumisensa ulos, mutta ei saanut aikaiseksi pihahdustakaan.

Salla Simukka - Jäljellä, 221 sivua, Tammi 2012

Tessa Gratton - Verenvahti

Tessa Grattonin Verenvahti on itsenäinen jatko-osa hänen aiemmin kirjoittamalleen Veritaialle. Pääosassa ovat siis eri henkilöt, vaikka ensimmäisen kirjan henkilöt vilahtavat mukana ja osalla heistä on hieman isompi merkitys tarinalle. Verenvahti oli kaikinpuolin hieman kevyempi kuin Grattonin ensimmäinen kirja. Vaikka tässäkin mennään vaarallisille vesille.

Veritaiat ovat Mab Prowdille toinen luonto: väkevät taiat, joilla voisi hallita koko maailmaa - valtava voima, jota olisi helppo käyttää väärin. Mabin äiti teki niin. Mab itse haluaa vain pitää taian elävänä ja vartioida sen salaisuuksia, purkaa kirouksia ja puhdistaa.

     Eräänä aamuna Mab tapaa Willin, joka yrittää karkottaa omia henkilökohtaisia aaveitaan. Ja äkkiä valloillaan ovat vaaralliset voimat - voimat, joista kukaan ei kertonut Mabille.

Tässäkin kirjassa kerronta tapahtuu Mabin ja Willin näkökulmasta, ja mukana on myös pätkiä Evien kirjoittamasta kirjeestä. Tämä kirje valottaa hieman tiettyjen henkilöiden elämää ja paljastaa lopulta myös jotain eräästä kirouksesta, jonka kanssa Mab ja Will painivat. 

Juoni on loppujen lopuksi aika samantyyppinen kuin Veritaiassa, mutta tässä kirjassa ei jouduta niin syvälle vaikeuksiin. Myös Mabin ja Willin suhde jää kevyemmäksi, mutta se on toisaalta ihan mukavaa luettavaa. Mabiin en pääsee kunnolla sisälle ja hän jääkin hieman etäisemmäksi hahmoksi. Will taas on onnistunut henkilöhahmo ja häneen on helppo samaistua. 

Lukunäyte, s. 6

Viimeinen asia, minkä Diakoni minulle sanoi, ennen kuin hänen ruumiinsa muuttui tuhanneksi violetiksi kukaksi, oli: "Tuhoa nämä ruusut."

     Seisoin niiden edessä aamun sarastaessa. Takanani nouseva aurinko sai punaiset terälehdet leimuamaan, ja minä kohotin veitseni.

Tessa Gratton - Verenvahti (alkup. The Blood Keeper, 2012), 387 sivua, suomentanut Inka Parpola, WSOY 2012